Tekoripsistä

23 joulukuuta 2012


Moikka, tällä viikolla olen ollut todella kevyellä meikillä liikenteessä. Ripsiväriä, kulmakynä ja ohut kerrot meikkivoidetta. Myös ilman meikkiä on oltu paljon. Annan kasvojen levätä ja rauhoittua. Myös syväkuorintaa, kasvoille sopivaa kasvorasvaa ja silmänympärysvoidetta. Tässä kuvaa mun shoppailu mekistä. Mitä mieltä?




Kerron nyt mun stoorini, miksi aloin käyttämään tekoripsiä useampi vuosi sitten. Aloin meikkaamaan aamulla ja tein tavalliset meikkiaskareet. Viimeisenä taivuttelin ripsiä, ehkä liian pitkään? Sillä ne meni puoliksi poikki. Aurinkolasit päähän ja ripsiä ostamaan. Kuva ylempänä omissa ripsissä 15 vuotiaana. 





Ensimmäisen kerran ostin Seppälästä, en tyytynyt niihin, sillä liima oli huono, samoin ripsien kesto. Kuva ylempänä. Kävin myös perus kaupoissa katselemassa, ei löytynyt kestäviä mistään. Stokkalla oli ihan kiva valikoima ja sieltä löysin suht pitkät ja tuuheat ripset 16 vuotiaana. Tässä kuvaa stokkan ripsistä jota käytin. Alempana stokkan ripset, joihin lisäsin ripsiväriä, 



Tällä hetkellä käytän Inglotista ostettuja ripsiä, hinta -ja laatusuhde on todella hyvä. Käytän myös Inglotista ostettua liimaa. Tässä toiset Inglotin ripset. 



Alempana kuvassa on toiset inglotista ostetut ripset, jotka ovat vähemmän tuuheammat, mutta pitkät. Käytän näitä välillä, riippuu millaisen meikin teen. Ylemmät sopivat paremmin bilemeikkiin ja alemmat arkilookkiin. 





Kerran kokeilin ripsienpidennystä. Ongelmana oli se että ripset eivät kestäneet kauaa ja niitä piti huoltaa parin viikon välein. Pidennykset kuluttavat ripsiä todella paljon ja voivat katketa ja haurastua. Jonka vuoksi niitä en käytä. 


Halein
Superblondi